sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Hulpiokassi ym.

Sen pikkuruisen hulpiopussukan kaveriksi tein sitten Marimekko-hulpioista kassin jossa vanhin hulpio on vuodelta 1957 ja nuorimmat 2000-luvulta.

 Kassin vuorina käytin vanhaa pöytäliinaa. 

Joulukortteja valmistin marttamyyjäisiin, jokunen jäi myös itselle lähetettäväksi.

Vasemmalla heijastimia joita teimme porukalla myyjäisiä varten ja oikealla pöydän herkkuosastoa.

Saunan penkkimattojen lisäksi valmistuu myös matot kahteen kiikkutuoliin ja lisäksi loppukuteista pieniä laudeliinoja.


Lopuksi pieni pikkujoulutervehdys jonka olen kuvannut viime jouluna mökillä.

Lisätty:

Sain Pagisen mitä pagisen-blogin Kosotädiltä tämän joka pitäisi jakaa viidelle alle 200-lukijan mukavalle blogille. Kiitän saamastani huomiosta mutta jakohommia en tämän kanssa aio suorittaa. Minulla on aina ollut paha tapa jättää kaikki kiertokirjeet lähettämättä eteenpäin joten tämäkin pysähtyy tähän. 


Mukavaa joulukuuta, t. Lea P.


7 kommenttia:

Kvilttaaja kirjoitti...

Hienoa, että katkaisit tuonkin kiertokirjeen. Kyllä oon taas saanut mahdottomasti aikaan kaikenlaista. Kuinka kukaan voi olla noin tehokas.

Anitta kirjoitti...

Hieno kassi tulikin niistä hulpioista.
Minä en ennättänyt minnekään myyjäisiin kun tuli muita kiireitä.

KristiinaS kirjoitti...

On ainakin erilainen kassi, ei tule heti vastaan. Taannoin Marimekko oli tosi tarkka nimestään ja tuotteistaan, olisivat varmaan tähänkin puuttuneet;)
Hyvää adventtiaikaa sinulle ja siipallesi.

Marle kirjoitti...

Kivan kassin teit. Ihmettelen,miten ahkera jaksat olla. Minä jaksan veltostua tässä nojatuolissa läppäri sylissä...

Tiinatei kirjoitti...

Hauska kassi! Tuo vuorina oleva Muija on ollut yksi lempparikankaistani.

Lea P kirjoitti...

Kiitos kassikommenteista, aion mennä kuleksimaan sen kanssa Marimerkon myymälään tänään kaupungilla asioidessani.

satunNainen Paula kirjoitti...

Mainio idea!!
Olen keräillyt hulpioita, ne kivoimmat - uskoen, että niille vielä joku käyttö läytyy...
Kiitos ainnostavasta vinkistä! :o)