sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Muutto valmis ja jouluvalmisteluja


Tästä lähdettiin kaksi viikkoa sitten, yllä vasemmalla tyhjennetyt kangashyllyt ja oikealla vielä täydet lankakaappi ja askartelu-kirjahyllykkö. Alla sitten kaaosta olkkarissa kangaskasseineen ja -pinoineen.

 
Tässä ollaan jo naapurihuoneessa kaappien kanssa, jännäsin sitä että mahtuvatko edellisen huoneen vastakkaisilla seinillä olleet kaapit samalle seinälle. Puolesta sentistä oli mahtuminen kiinni. Ai että mä olen tyytyväinen tästä.

 Yllä vasemmalla lankoja ja kankaita, oikealla kankaita joista varsinaisia tilkkutyökankaita on vain kaksi ylintä hyllynväliä ( neljä pinoa vierekkäin), muut on sitten vähän tukevampaa sorttia. Kaappien päällä on vielä kahdessa kerroksessa laatikoita täynnä kankaita, askartelutarvikkeita, harjoituksia, keskeneräisiä ym. pientä kangaspalaa jotka pitää käydä läpi ja järjestellä laadun ja värien mukaan. 
Tässäkin näkyy minun hamsteriuteni, olen ottanut vastaan metreittäin kankaita ja lankoja kun joku on niitä minulle tarjonnut (ja ihanat kirpparit vielä tähän päälle).
Mutta näitä järjestelen sitten ensi vuonna ;D
Alla vasemmalla mieheni tekemä koneiden poljinasema koska työtaso muuton myötä hiukan nousi ylemmäksi edellisestä virityksestä. Oikealla näkyy matkalaukku jossa säilytän tosi paksuja villalankoja ja tuossa rullalaarikossa on etupäässä puuvillalankoja.

 
Tässä on ompelupisteeni valmiina töihin, pöytätilaa muuton mukana tuli mukavasti lisää ja kunhan saan ryijyn seinältä jonnekin niin sen tilalle viritetään saranoilla alaslaskettava pöytätaso jossa sitten voi ilman keittiön valtausta levitellä kankaita ja suunnitella mitä milloinkin.

Miltäs sinun ompelupisteesi näyttää ja minne olet saanut kankaasi kätkettyä?
 

Sisäinen Sulo Vileenini pääsi valloilleen eilen Tieteiden talon Silmä-Pisto-Tikki-Takki-tapahtumassa jossa oli tarjolla myös toisen käden lankoja, ylijäämäkeriä, edulliseen 10,-/kilo hintaan.
Maksoin näistä 5,- ja kotona punnitessani sain painoksi 600 g. Aika hyvä ostos.


Kun ompelemaan ei ole päässyt on kässyt taas näitä pipoja, kaikissa sama neule, yksi kerros oikein ja toisella yksi oikein ja yksi nurin, päälaelta aloittaen. Keskimmäinen keltainen on nurinpäin, voi siis käyttää näinkin.

Ja keltaisella värillä jatketaan. Kinkun lisäksi pakollinen herkku on lanttulaatikko johon laitan mukaan hiukan selleriä ja sipulia, ei kermaa-munia-korppujauhoja, hyvää tulee ja käy kaikille jotka lantusta vaan tykkää. Mies pilkkoi ja minä kuorin ja paloittelin. Lanttuja oli neljä kiloa joista kuoriroskia tuli 1040 g, koko mössöannos mahtui 7:ään 400 g:n rasiaan. 
Uunissa muhivat 2 tuntia 175°.

Jospa päättäisin raporttini tähän, hyvää joulunalusaikaa kaikille!

12 kommenttia:

Kvilttaaja kirjoitti...

No on sulla tota tavaraa. Hurja homma järjestellä kaikki. Nyt vaan tuotanto päälle ja ompelemaan kankaat joksikin lopputuotteiksi.

Anitta kirjoitti...

On siinä kankaita ja lankoja joksikin aikaa.
Noi sun lanttulaatikot näyttää niin hyviltä, että tekee mieli itsekin tehdä pitkästä aikaa.

Irma kirjoitti...

Materiaalia on sinulla aika paljon mutta niin pitääkin, on sitten mistä ottaa kun tarvitsee:)
Hienoa kun on oma huone käytössä ompeluille ym.

Tilkkureppu kirjoitti...

On sulla tuota tavaraa, nuo avohyllyt on aika kivan näköistä, heti näkee mitä mitä hyllyssä on. Kovan työn olet tehnyt järjestäessäsi tavaroita. Nyt on kiva aloittaa työt uudessa siistissä työhuoneessa.

Marle kirjoitti...

Kyllä on hieno nyyt tuo sinun ompelimo! Ihan olen kateellinen. Jospa jouluaikaan saisin jotain järekä ja järjestystä omaan huoneeni.

KristiinaS kirjoitti...

Huh huh, ihan tuli ähky kuvia katsellessa. Kyllä sulla on tavaraa, ihan liikaa. Kaikenlaista, huh huh.
Ja noin paljon lanttulaatikkoa!? Huh.
Noh, ei se mitään, onneks oot tottunut kangaspinoihin yms. niin että et stressaannu niistä.

MariL kirjoitti...

Mun kankaat mahtuu kahteen Orthexin muovikoriin kaapin alahyllylle, langat vievät tilaa yhden hyllyllisen (lajiteltuina kuuteen pienempään laatikkoon), muut käsityö- ja askartelutarvikkeet kolme hyllyä. Eli mahtuvat yhteen työhuoneen kaappiin kaikki, ja siellä on lisäksi muutakin tavaraa muilla hyllyillä. Tykkään myös, että ovat piilossa katseilta, eivätkä esillä. Mutta tärkeintä on, että itse on tyytyväinen omaan järjestykseensä!

Minä en ole koskaan tykännyt lanttulaatikosta (yäk!), mutta nyt kun minä ja mieheni emme ole syöneet perunaa yli kolmeen vuoteen lainkaan, niin olen yrittänyt kehitellä uusia perunattomia ruokia. Olen oppinut syömään lanttuakin niin, että teen jauheliha-lanttulaatikon, joka on kuin lihaperunasoselaatikko, mutta perunan tilalla lanttusosetta. Tai lanttulaatikko, jossa on jauhelihaa. Mutta ei korppujauhoja (en voi syödä viljoja). Minun lanttulaatikkooni tulee 500 g lanttusosetta, 700 g jauhelihaa maustettuna suolalla, mustapippurilla, paprikajauheella, sipulijauheella ja ripauksella inkivääriä. Nämä yhdistän ja sekoitan joukkoon yhden kananmunan ja 2 dl kuohukermaa. Laitan voideltuun uunivuokaan ja päälle reilut nokareet oikeaa voita. On hyvää! Sitä syödään meillä ympäri vuoden, kunhan vaan lanttua löytyy kaupasta. :)

Lea P kirjoitti...

Ihania kommentteja ja niin tosia, liikaa on, kaikkea. Nyt sen ihan itsekin totesin muuton mukana ja pistää kiristämään halua hankkia jotain "tärkeää ja tarpeellista". Täytyy tuo S.V:kin pistää pakastimeen pariksi vuodeksi ;D.
Minulla oli aikaisemmin verhot kankaitten edessä mutta näin on kivempi, helpompi etsiä tarvitsemisensa.
Vieläkin näistä olisi antaa pois erään opettajan mukana koululleen jonne jo neljä Isoa kassillista olen lahjoittanut sekalaista tavaraa.
MariJ:lle kiitos hyvästä reseptistä, laitan kopsun siitä Gl-ystävälleni.

Soile Kivinen kirjoitti...

Lanttulaatikko on parasta. Taidan jättää suosiolla Tilkkupajan joulusiivouksen vuoden alkuun, tulee sitten kahden Joulun siivoukset hoidettua kerralla, jälki- ja etukäteen.

Tiinatei kirjoitti...

Ihana työtila, tuollahan syntyy vaikka mitä!

Eija kirjoitti...

Kiva työtila. Minäkin olen remppaamassa uutta työhuonetta. Katsotaan myöhemmin miten käy. Kankaita ja lankoja on minullakin ihan liikaa. Pitäisi katsella tarkemmin mitä tarvitsee... ja antaa ylimääräiset pois.
Ompeluniloa uudessa huoneessasi :D

Unknown kirjoitti...

Mukavat työtilat ja paljon kaikkea. Se on hyvä sen vuoksi jos inspis iskee :) Ainakin mulla. Minullakin on ompeluhuone yläkerrassa ja olen tykännyt siitä kun keskeneräiset saa vaan olla siellä ja jatkaa sitten kun kehtaa!!