sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kaitalepasianssia ja ylläreitä


Maikin Tilkuissa on otettu tilkkujämät käyttöön ja hän kyseli myös muita mukaan jämäilyyn.
Tässä olisi meikäläisen pasianssitarvikkeet, yksi iso laatikko on pelkkiä maritilkkuja ja muissa on sekalaista tilkkua, enimmäkseen liikaa leikattuja kaitaleita. Kaitaleet ovat 1 - 2,5 tuuman levyisiä ja nämä pitäisi varmaankin lajitella ensin värin mukaan ennenkuin niistä mitään kuvittelisi edes tehdä.
Toivottavasti samalla saan myös määrää karsittua kierrätykseen.
Marlella on jämäplokit jo hyvällä alulla ja varsinainen taituri kankaiden käytössä on Tilkunviilaaja, käykääs tutustumassa.


Joskus 5-6 vuotta sitten kun Kool-Aid (koolaus) mehuvärjäys meikäläisenkin sai näppeihinsä värjäsin ison määrän lankoja niillä. Keräsin talven kirppareilta vaaleita villalankoja ja sain tutuilta lahjoituksinakin. Löysin kivan neulejakun kuvan netistä ja pistin värjättyjä nalleja puikoille vain huomatakseni että haluamani väri ei jakkuun riitä ja raidallista en siitä tahdo. 
Tässä vaiheessa minulla oli käytössä pussi jossa kaikki langat olivat nallea tai 7veikkaa, etsin kaikki kätköni kotoa enkä löytänyt lisää punaisia lankoja vaikka tiesin että niitä jossain on.
No, tässä vaiheessa ostin jo uusia vaaleita nalleja ja metsästin punaisia Kool-Aid mehuja. 10 pussia löytyi Marsu-nimiseltä ystävältä ja muut omista kätköistä.

Yllätys olikin sitten melkoinen kun älysin mennä käymään kanahäkkivarastossa kellarissa, siellä oli iso laatikko täynnä koolattuja lankoja, no eipä ollut nalleja sielläkään. Jakkualoituksen yläpuolella olevat ovat woolia joita en tähän halua sekoittaa.


Tässä on 750 g Novitan HullutPäivät-lankaa varmaankin 10 vuoden takaa, vyötteessä ei ollut mitään merkintää sisällöstä mutta hyvin imivät jämävärit värjäyskiposta.  Ja värjäyksenkin tein varsinaisella laiskan naisen tyylillä, en vyyhdittänyt lankoja vaan pikaisesti kastelin sen märäksi ja tuppasin väriliemeen jossa lanka imi kaiken värin itseensä. Siksi nämä langat ovat ihanan puuterisia väriltään. Lanka on melko ohutta ja muuttunevat joskus huiveiksi.


Kaikki muut ovat villaa paitsi vasemmalla oleva pörrölanka, vyyhdillä olevat ovat jotenkin kovan ja karkean tuntuisia eikä niin tasalaatuisia kuin nuo muut.  Mutta eiköhän nekin jostain paikkansa ja käyttönsä löydä. Ensi viikolla täytyy yrittää värjätä lankoja, muistais vaan miten olin tuon aloituksen langat värjännyt.

 

Tällaisia tuotemerkkejä löytyi pussin pohjalta, hinnoista huomaa että ovat ajalta ennen euroa.

Mukavaa tammikuun jatkoa.



11 kommenttia:

Kvilttaaja kirjoitti...

Aika hurja kaitalepasianssi on edessäsi. En kadehti :) Jään silti odottamaan, mitä saat aikaiseksi. Noista saa pussukankylkiä ja patalappuja tusinoittain.

Tilkkureppu kirjoitti...

Mahtava määrä sinullakin noita jämätilkkuja näyttää olevan, on sinulla siinä tekemistä!

Tilkunviilaaja kirjoitti...

Kiva nähdä, mitä Sinä saat aikaiseksi jäännöstilkuistasi! Varmaan on tehokkainta tosiaan värijärjestellä ensin. Kivoja tilkkuja tosi paljon!

marsu kirjoitti...

Mielenkiinnolla odotan minkä värisiä lankoja noista tulee ;-)

Anitta kirjoitti...

No, ei sinulta tilkut lopu ihan heti. Eikä näköjään langatkaan.

kosotäti kirjoitti...

Siulla riittää tilkkuja ja lankaa.
Ihania sävyjä olet saanut värjättyä.

KristiinaS kirjoitti...

Jahas, sulla on siis kanahäkissä salajemma:) Kaikki ei olekaan sun uudessa työhuoneessa? Mitähän sieltä häkistä vielä löytyykään;)

Marle kirjoitti...

Jännä nähdä, mitä noista sinun kaitaleista syntyy. Kaunita värejä olet onnistunut lankoihin saamaan. Minulle tuo koolaus on ihan vieras laji.

Kaye kirjoitti...

Jossakin vaiheessa täytyisi kyllä tutustua tuohon lankojen värjäykseen... :)

*VEKKI* kirjoitti...

Ihana tilkkukasa. Tuostahan tulee joku aivan ihana juttu. Kool-aidit oli minulla ihan onneton juttu. Mutta nuo sinun ovat aivan mahtavan värisiä, upeasti samaa sävyäskaalaa.

Sude kirjoitti...

Ihanalta näyttää sinun lanka- ja tilkkuvarastosi. Täytyisi minunkin ottaa ja ruveta järjestelemään varastojani, niin tulisi niistäkin jotain tehtyä. Tilkkutyöt ovat olleet suunnitelmissa jo parikymmentä vuotta, aloitusta vaan puuttuu =D