sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Matkustelua ja tilkkuja

 
25-27.9. kävin kääntymässä Tukholmassa ja marttailemassa eli neuvomassa sukka- ym. neulontaniksejä Novita-Martat osastolla Tallink-Silja-laivalla ison kivan naisporukan kanssa. 
Marke-ystävän kanssa kerittiin kaupungillekin ja löysimme kivojen kirppareitten lisäksi aivan mahtavan nauhapuodin Södermalmilta. Täältä Marke löysi kivat nauhat jakkuunsa.  

Tilkkukilta Syyringissä aloiteltiin yhteistä hyväntekeväisyyspeittoa eli jaettiin ohjepiirroksia blokeista, saatiin aplikaatio-ohjeita sekä Töölön Tilkkupajan lahjoittamat pohjakankaat. Jokainen oli myös tuonut tilkkuja peittoa varten, ne yhdistettiin ja jokainen sai ottaa kasasta haluamiaan kankaita mukaansa.  Näissä kukissa saavat kaikki kankaat kukkia. Peiton kuva löytyy täältä.
Nämä ovat vasta osittain harsittuja ja neuloitettuja.

Omana tilkkutyönäni aloitin vihdoinkin vuonna 2002 Barcelonasta ostamani  2" x 2" tilkkupinon muuttamisen peitoksi, tilkkuja on 100 kpl ja peittoon niitä kuluu 97 kpl. Työviksen opettajani Ulla keksi minulle kivan modernin peittomallin jossa pääsen käyttämään tilkut ihan järkevästi ilman pilkkomisia.  Peittomalli löytyy täältä.


Parin viikon takaisella mökkireissulla, jolloin putkimies kävi laittamassa meidän vesijohdot kuntoon, oli mukanani joskus vuosia sitten Novitan LankaDelistä ostettu melkein kiloinen sekalainen ( 7-v, Nalle, Wool ym.) kehruujämäpussi ja tarkoituksena keriä nuo kikkaraiset vyyhdit pahvipalan päälle, mitään en tehnyt, nuokin on keritty silloin joskus.
Viikon päästä mennään taas mökille syyslomalle ja taas pussi lähtee mukaan, josko nyt jo jotain tapahtuisi näille yksisäikeisille kikkuroille, ne ovat ihan hyvän vyyhdin kokoisia kerinpuihin eivätkä edes sekaisin.

**********************************

Kiitoksia kommenteistanne ja mukavaa uuden viikon alkua.

6 kommenttia:

Soile Kivinen kirjoitti...

Kun on tuohon saakka päässyt applikaatioiden kanssa loppu meneekin jo itsestään!!!

ONNEA sen johdosta!

Eija kirjoitti...

Mielenkiintoisia projekteja sinulla. Hienot peittomallit kumpikin.

kosotäti kirjoitti...

Upeita tilkkutöitä.
Mukavaa lokakuuta :)

Anitta kirjoitti...

On siinä tikki poikineen ja serkkuineenkin tehtävänä, mutta aivan upea tulos siten aikanaan.

Marle kirjoitti...

Kiva malli peittoon. Reippaasti olet jo aplikaatioiden kimppuun käynyt. En edes muista, koska olen viimeksi käynyt Tukholmassa, muuten kuin läpiajomatkalla. Olen vaan niin huono viihtymään niissä laivoissa. Mukavaa syyslomaviikkoa uudessa kauniissa mökissä.

Unknown kirjoitti...

Ah, mikä nauhakauppa. Tuonne pitäis päästä. Olen menossa syyslomalla karnaluksiin, joten toivon jotain löytäväni sieltä :) Ihania tilkkutöitä ja aplikointia, wau!!