perjantai 19. kesäkuuta 2015

Tuplat edelleenkin ikkunoissa


 

Sadetta, tuulta ja viileitä kelejä on tämän kesän alku ollut, juhannus sentään taitaa olla vähän lämpimämpi kuin viime vuonna. Ja juu, tuplat on edelleenkin ikkunoissa, saas nähdä otetaanko kesäkuussa edes pois.

Ylläoleva kuva kertoo enemmän kuin useampi sana että tavaraa (matonkuteita) oli mukana mökille tullessa . Kuvassa ei näy miehen kameravarustus n. 20 kg (sis.jalustat) eikä iso Ikeakassi täynnä mattolakanoita jotka matkasivat penkkien välitilassa. Puskuri nousi 7 cm kun tavarat oli purettu. 

******************************************
 

Eräänä päivänä pääsin opettelemaan kehruuta jossa sain aikaiseksi vain hahtuvalankaa. Oma vikani kun yritin tehdä lankaa liukkaista koirankarvoista kera vähäisen lampaanvillan, itselliset jatko-opiskelut aion suorittaa pelkän lampaan kanssa.


Kurssin jälkeen hankin sitten uusimman oppikirjan aiheesta,  saas nähdä tuleeko musta kehrääjää.

*******************************************


 Leipominen ainakin onnistui kun viimekesäisen rempan yhteydessä sain kunnon hellan.


Tulopäivänä 27.5. kävin tarkistamassa tontin korvasienitilanteen joka ei ollutkaan huono,
sieniä löytyi 3,5 kg ja ovat nyt kuivattuina odottamassa vaihtoa syksyn riistalihoihin.
Viereisessä kuvassa kesäkurpitsat yrittävät kasvattaa jalkojaan mutta eivät ole oikeastaan muuttuneet yhtään kahden viikon aikana.

****************************************

Viileiden säiden takia on sitten tullut oleiltua sisätiloissa ja tehtyä käsitöitä.
 

Umpibambuinen käsipyyhe, näitä taitaa syntyä lisääkin.



Minulla oli pussillinen lankoja sytomyssyjä varten joita ajattelin neuloa joskus matonkuteiden leikkuun lomassa mutta kun siihen hommaan en pihalle päässyt niin kohta on kaikki langat neulottu.

 

Keskosmyssyjä on myös valmistunut.

*******************************************
Kullerot eivät olleet moksiskaan viimekesän rakennushommista vaan kukkivat kuin ennenkin.
Räkätin poikanen istuskeli kuusen oksalla ihan muina miehinä/naisina eikä sanonut mitään kuvatessani sitä. Sisiliskoperhe on saanut jälkikasvua, tämäkin oli kiivennyt ihan ylimmälle rappuselle.  Vaskitsa päättikin pyörähtää takaisin tulosuuntaansa kun tulin pihalle.
 


Hyvää keskikesänjuhlaa kaikille!


8 kommenttia:

Tilkunviilaaja kirjoitti...

Hienolta näyttää sun kesämökki-idyllisi! Työteliäältä myös, mutta olethan Martta. Hyvää juhannusta!

Anitta kirjoitti...

Onpas muuttokuormaa kerrakseen. Siinä riittää kutomista sadepäivinä.
Korvasienisaalis näyttää hienolta.
Mukavaa juhannusta!

Tilkkureppu kirjoitti...

No joo on siinä tavaraa, mutta eiköhän ahkeran ihmisen mökkikuormassa pidäkin olla:)

Mukavaa Juhannusta!

Matleena kirjoitti...

Huh, onpas sinulla mökkikuormaa! Eipä tule aikasi pitkäksi mökillä ja tuskin kotonakaan aikaansaanoksistasi päätellen.

Ollaan siis molemmat tyytyväisiä viime kesän mökkiremppaan. Meilläkin on hella toiminut hyvin vaikka ei siinä ole pullia paistettukaan. Kalustustusta vielä entrataan sisällä ja ulkomaalaus hoidetaan loppuun. Mutta tuplia me ei oteta pois koko kesänä muuta kuin avattavista ikkunoista ja pesun ajaksi, annetaan olla paikoillaan aina. Mietin muuten nyt mutta en keksi, onko joku erityinen syy, miksi ne otetaan pois.

Ihanaa juhannuksen aikaa teille!

kosotäti kirjoitti...

Jopa onkin autossa lasti, huh. On siinä ollut jouset tiukoilla :)
upeita myssyjä olet taas neulonut.
Oikein mukavaa juhannusta ja mökkeilyä.

Rva Pioni kirjoitti...

Vallan insppiroivaa juhannusluettavaa.
Minä pidin pyyhkeistä :)

Marle kirjoitti...

Meillähän ei sitten ollut mukana melkein mitään, jos vertailukohtana pitää tuota teiidän kuormaa. Ja nyt se jo väsää langatkin itte! Söpöjä myssyjä. ja pelottava kuorma korvasieniä.n ollut mukana melkein mitäöän

Unknown kirjoitti...

Me kun juhannuksen suunnattiin mökille , auto oli yhtä täynnä. Mulla alkaa kohta loma joilloin pääsee pitemmäksi aikaa kerralla sinne möksälle. Harmi vaan ettei isännällä vielä loma ala joten ollaan vasta heinäkuun lopussa sitten yhtä aikaa!!